Kisapurren Pesis
  • Etusivu
  • Seura
    • Ajankohtaista
    • Fanikauppa
    • Liity jäseneksi!
  • Edustusjoukkue
    • Sarjaohjelma 2024
  • Juniorit
  • Harraste
  • Hallitus
  • Yhteystiedot
Picture

KISAPURREN PESIS

Seuran historia ja info


Kisapursi ry

​Pesäpallon erikoisseura Kisapursi ry perustettiin 23.9.2021. Perustamiskokous pidettiin Lievestuoreella Työväentalo Toivolassa. Työryhmän lisäksi paikalla oli useita paikallisia lajista ja toiminnasta kiinnostuneita henkilöitä.

Yhdistyksen visio ja missio on toimia Lievestuoreen kylän, Laukaan kunnan ja muiden naapurikylien kokonaisvaltaisena liikuttajana pesäpallotoiminnan osalta. Kisapurren Pesis tulee keskittymään edustusjoukkueen lisäksi varsinkin junioritoimintaan hyvinkin vahvasti, sekä laajentamaan myös harraste- ja naisten pesiksen mahdollisuuksia. Yhdistys on hyväksytty pesäpalloliiton jäseneksi.

​Yhdistys tulee myös tulevaisuudessa järjestämään erilaisia tapahtumia varankeruisiin, jotta varsinkin junioritoiminta toimisi mahdollisimman pienellä kynnyksellä. Kisapurren Pesis tulee myös toimimaan tiiviissä yhteistyössä Lievestuoreen Kisan kanssa ja yhteistyötä tehdään jo mm. pesisliikkarin osalta.

Arvot ja missio

​Seuramme toiminnassa noudatamme seuraavia arvoja, joita ovat:
​
Avoimuus

Kaikki ovat tasapuolisesti tervetulleita toimintaamme mukaan.

Kannustaminen
Rohkaisemme onnistumaan, epäonnistumisetkin on sallittuja.

Huomioiminen
Jokainen pelaajamme ja jäsenemme on erittäin tärkeä, 
huomioidaan heidät hyvin.

Energia
Logossa ja ilmeessä näyttäytyvä Kotka tunnetaan 
vahvana lajissaan, niin myös meidätkin omassa lajissamme.

Ilo
Liikunta tuo iloa.

Hyvinvointi
Noudatamme hyvinvoinnin edistämistä omassa kehityksessämme.

Laatu
Toimintamme on laadukasta ja hoidamme seuraamme hyvin.
​
Kehitys
Olemme ajanhermolla ja osallistumme aktiivisesti tarjolla oleviin 
koulutuksiin, tapahtumiin ja yhteistyömalleihin.
Picture
Facebook-mainos | Elokuu 2021
Picture
Laukaa-Konnevesi-lehti | 26.8.2021
Picture
Laukaa-Konnevesi-lehti | 30.9.2021
Picture

ETUSIVU

SEURA

Ajankohtaista
Fanikauppa
Liity jäseneksi!

EDUSTUS

Sarjaohjelma

JUNIORIT

HARRASTE

HALLITUS

YHTEYSTIEDOT


Kisapurren Pesis | Kisapursi ry © 2024
Sivujen suunnittelu ja toteutus: Onnellinen Studio / Mikko Virtanen
  • Etusivu
  • Seura
    • Ajankohtaista
    • Fanikauppa
    • Liity jäseneksi!
  • Edustusjoukkue
    • Sarjaohjelma 2024
  • Juniorit
  • Harraste
  • Hallitus
  • Yhteystiedot